Skip to content

Raisa Ojala: Nokian Työväenyhdistys 130v.

Sain toimia viime vuoden Nokian Työväenyhdistyksen (NTY) osa-aikaisena toiminnanjohtajana ja yhtenä tehtävänä oli saattaa yhdistyksen 130v. historiikkiprosessi alkuun. Ensimmäisestä 100 vuodesta oli jo tehty historiikki ja nyt oli tarkoituksena pureutua edeltävään 30 vuoteen.

Näin ammattijärjestö Tehyn ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen Kasvokkain – tarinoita ihmisen ja työn arvosta -näyttelyn (https://www.tehy.fi/fi/ajankohtaista/kasvokkain) ja tiesin heti, että esitän NTY:n johtokunnalle historiikin tekemistä samaan tapaan, henkilökuvien kautta, ”perinteisen” historiikin sijaan. Idea sai tuulta purjeisiin ja pääsimme aloittamaan prosessin.

Saimme toimittaja Matti Kuuselan kirjoittamaan historiikin. Matti haastatteli 27 yhdistysaktiivia ja kirjoitti kaikista henkilökuvat. Valokuvaaja Mikko Ovaska ikuisti jokaisesta upean mustavalkokuvan. Kirja saatiin siis aikaan täysin nokialaisin voimin!

Koko prosessi oli valtavan mielenkiintoinen ja hieman työläskin. Saimme mielestäni aikaan hurjan tyylikkään, mielenkiintoisen ja erilaisen historiikin. Saadun palautteen perusteella en ole ainoa näin ajatteleva. Kirjasta on sanottu mm. ”Meinasin myöhästyä bussista, kun tarinat veivät mukanaan.”, ”Luin kertomuksia kuin jännitysnäytelmää – mitä seuraavassa kappaleessa tulee tapahtumaan.”.

Mielestäni kirja on oiva osoitus siitä, että matkalla sosialidemokraatiksi voi olla monenlaisia polkuja. Yhteinen arvomaailma, vastuuntunto ja inhimillisyys ovat yhdistäviä tekijöitä.

Haluatko kirjan omaksesi? Laita viestiä niin toimitan kirjan sinulle 30€ hintaan.

Raisa Ojala

puh. 0407668003 / raisa.ojala@gmail.com

Historiikin tekemistä oli mahdollistamassa avustuksilla: Tradekan säätiö, Kansan Sivistysrahasto: Rafael Paasion rahasto, Alfred Kordelinin Säätiö ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiö.