Väestömme ikääntyy ennätysvauhtia. Yli 75-vuotiaiden osuus maassamme kasvaa nopeimmin ja suuret ikäluokat tulevat tarvitsemaan lähivuosina hoivapalveluita enenevässä määrin. Tämä tarkoittaa erilaisten palvelutarpeiden lisääntymistä sekä lisää erilaisten asumismuotojen ja vaihtoehtojen tarvetta. Kuten viimeaikoina on uutisoitu, hoivapalveluiden piiriin tullaan entistä huonokuntoisempana ja asiakkaat ovat usein monisairaita, yhä useammalla on toimintakykyä heikentävä muistisairaus. Näyttää siltä, että kaikki vanhukset eivät tule saamaan tarvitsemaansa hoivaa vallitsevan tilanteen vuoksi. On päivänselvää että hoitohenkilöstömme määrä on auttamattoman pieni vastaamaan tähän jo tässä ja nyt olevaan haasteeseen ikäihmisten hoidontarpeen lisääntyessä. Väestörakenteen muutos on vuosikaudet tiedossa ollut asia, johon yhteiskunnassamme on valitettavan huonosti varauduttu.
Hoitoala on yrittänyt kituuttaa eteenpäin jo vuosikausia, kriisi on ollut jo päällä niin kauan etten jaksa edes muistaa. Sen sijaan, että hoitajamitoitusta piti saada nostettua, nykyhallitus vastaa tähän alentamalla hoitajamitoitusta 0,6:een ja mm. alentaa kotitalousvähennyksen määrää esim. kotiin saataviin hoivapalveluihin. Mitoituksen alentamista on perusteltu mm. teknologian hyödyntämisellä hoitotyössä. Tämä voi jossain tapauksissa olla paikallaan ja hyödynnettävissä mutta ei silti edelleenkään korvaa hoitajan tekemää työtä ja ammattiosaamista. Tässä taloudellisessa tilanteessa tuntuu täysin mahdottomalta että jostakin löytyisi lähitulevaisuudessa rahaa teknologiainvestointeihin, kun kaikesta säästetään ja hyvinvointialueilla on rahat kortilla. Hoitajien palkkakehitys junnaa vuodesta toiseen täysin paikallaan ja työolojen saaminen inhimilliselle tolalle tuntuu olevan täysi mahdottomuus. Hoitajamitoituksen laskiessa ei voida millään tapaa puhua enää laadukkaasta hoivasta. Käsipareja on entistä vähemmän ja pystytään tekemään enää vain välttämätön perushoito. Näillä toimilla ei alan veto-ja pitovoimaa lisätä ja vieläpä ihmetellään, miksi ei saada nuoria innostumaan hoitoalasta ja opiskelijamäärät laskevat.
Todella lyhytnäköistä ja suorastaan irvokasta ensinnäkin yhteiskuntaamme rakentaneita ja sen hyvinvoinnin eteen ikänsä työtä tehneitä ikäihmisiä kohtaan sekä hoitohenkilöstöä kohtaan joka on yhteiskuntamme tukiranka, joka on nyt luhistumassa.
Lähes 20 vuotta hoitotyötä tehneenä voi nähdä dramaattisen muutoksen hoitotyön luonteessa ja työtehtävissä yleensä. Se näkyy mm.asiakkaan/asukkaan kohtaamisessa. Siinä kohtaa on menty metsään ja todella pahasti, jos hoitajalla ei ole aikaa esimerkiksi keskusteluhetkeen ja aitoon pysähtymiseen asukkaan kanssa. Työstä on tullut liukuhihnamaista suorittamista. Jokainen voi kuvitella miltä tuntuisi tällainen kohtaaminen, jossa vuorovaikutus jää kovin vähälle ja etenkin muistisairaan asukkaan kanssa, joka tarvitsisi enemmän hoitajan aikaa ja tukea myös käyttääkseen omia voimavarojaan arjen toiminnoissa? Mieti, miltä tuntuisi tehdä päivästä toiseen työtä omien arvojen vastaisesti, etkä voisi tehdä työtäsi niin hyvin kuin haluaisit ja hyödyntää ammatillista osaamistasi kokonaisvaltaisesti? Tämä syö sisältä hoitohenkilökuntaa usein uupumukseen asti. Kuormittunut hoitohenkilöstö saa lisää kuormaa niskaansa mitoituksen alentuessa, joka tarkoittaa myös sairauslomien lisääntymistä ja kulujen kasvamista. Kukaan meistä ei ole yli-ihminen eikä voi uhrata omaa elämäänsä ja terveyttään. Hoitajilta odotetaan ainaista venymistä ja joustamista työvuorojen suhteen, odotetaan valmiutta tuplavuoroihin kun joku sairastuu. Jokaisella meillä on kuitenkin työn ulkopuolinen elämä omine velvoitteineen; koti, perhe, lapset, läheiset, harrastukset, arjen ilot ja surut, joihin tulisi jäädä työpäivän jälkeen voimavaroja.
Mielestäni hoitotyöltä aikaa vievä iso epäkohta on erilaisten kirjallisten tehtävien tekeminen ja tenttien suorittaminen tietokoneella, joiden määrää hoitajilla lisätään jatkuvasti kun suuntaus pitäisi olla näistä poispäin. Tämä kaikki on pois hoitotyöstä ja asukkaan kanssa vietetystä ajasta. Näistä pakollisiin koulutuksiin kuuluvat mm. LoVe-lääkehoitotentit, jotka tulee olla suoritettuna, jotta voi toteuttaa lääkehoitoa työssään. Useilla muilla aloilla työhön kuuluvien lupien ja korttien suorittaminen tapahtuu yleensä järjestetysti palkallisena työajan puitteissa, ei niin että siihen käytetään omaa vapaa-aikaa palkattomasti. Tietokoneen edessä istumiselta vapautuva aika olisi hoitajien mahdollista hyödyntää esim. asukkaan liikuntakyvyn edistämiseen ulkoilun merkeissä tai muihin hoito-ja palvelusuunnitelmaan kirjattujen asioiden toteuttamiseen. Ikäihminen, kuten me kaikki muutkin, ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi arjessaan. Sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisen merkitys mielen ja kehon hyvinvoinnille on kiistaton hoitotyötä toteutettaessa.
Kuten sanottu, erilaisten palveluiden ja asumisratkaisujen, kuten välimuotoisen asumisen, tarve tulee kasvamaan merkittävästi mutta myös ympärivuorokautisen hoivan paikkoja on auttamattomasti liian vähän hoivan tarvitsijoihin nähden. Näitä asioita on otettu liian vähän huomioon suunnittelussa kun ajatellaan kuinka paljon palvelujen tarvitsijoita tulee lähitulevaisuudessa olemaan ja on jo nykyhetkessäkin. Kokonaisuudessaan hoivan tarve lisääntyy mutta auttavien käsiparien määrä vähenee kun pitäisi olla päinvastoin. Onko todella niin että meillä on varaa laittaa ammattitaitoista hoitohenkilöstöä pihalle ja jättää ikäihmiset vaille tarvitsemaansa hoivaa? Onko tämä enää mikään hyvinvointiyhteiskunta, jossa kansalaistemme terveyden ja hyvinvoinnin tärkeintä edistäjää ja ylläpitäjää, hoitohenkilöstöä, ei arvosteta ja anneta mahdollisuuksia tehdä työtään arvokkuudella ja asianmukaisilla työoloilla ja palkkauksella?
Tilanteeseen ei saada muutosta ongelmien peittelyllä tai lakaisemisella maton alle. Tarvitaan täydellinen suunnanmuutos ja yhteiskuntamme arvojen kriittistä tarkastelua. Meidän tulee nähdä vanhuus ja vanheneminen positiivisena voimavarana eikä ainoastaan negatiivisessa valossa. Yleisesti hoitoalan ja vanhustyön tulevaisuuden kannalta näiden arvo tulee yhteiskunnassamme tunnustaa päättäjien taholla, ei pelkästään puheissa vaan konkreettisina tekoina ja toimina. Ilman osaavaa hoitohenkilöstöä yhteiskuntamme ei pyörisi päivääkään. Puheet on nyt pidetty ja teoilla ja toimilla alkaa olla jo kiire. Paljon on jo rikottu ja luottamus nakerrettu. Muutos ei ole mahdollinen ilman aktiivista keskustelua ja vuoropuhelua, hoitohenkilöstön ja ikäihmisten asioiden ja vallitsevan tilanteen jatkuvaa esillenostamista päätöksenteon eri portaissa. Tähänkin tarvitaan ihmisiä joilla on arvot kohdillaan ja jotka ovat aidosti inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden asialla.
Vallitsevaan tilanteeseen nähden kuulee ylimpien päättäjien taholta valitettavan vähän käytettävän puheenvuoroja ja nostoja ikäihmisten asioihin ja hoitoalan tilanteeseen liittyen vaikka meillä on kriisi päällä.
Päällimmäisenä ajatuksenani on se, että se, mitä meillä nyt on, ei ole tullut helpoimman kautta eikä ilman uhrauksia. Sen tekivät meille nyt eri tavoin hoivaa ja huolenpitoa tarvitsevat ikäihmiset, joiden avuntarpeesta huolehtiminen ja heistä huolta pitävän hoitohenkilöstön riittävyys ja hyvinvointi tulisi olla kunnia-asia nyt ja tulevaisuudessa.
Katri Helenius
lähihoitaja, kaupunginvaltuutettu (sd), Nokia, kirkkovaltuutettu
